Suomen säröilevä brändi

•tammikuu 29, 2012 • Jätä kommentti

Tänään saimme lukea Helsingin Sanomien etusivulta, että Suomi-kuvaan on tullut särö, ulkosuomalaisten mukaan. Tämä särö on nimenomaan aiheutunut suvaitsemattomista asenteista, jotka tiedetään jo maailmalla. Erityisesti perussuomalaisten historiallinen vaalivoitto viime eduskuntavaaleissa on nähty vaikuttavan voimakkaasti Suomi-kuvaan. Helsingin Sanomat mainitsee myös, että kyselyyn vastanneilta ei erikseen tivattu suvaitsemattomuudesta tai rasismista, vaan että nämä aivan oma-aloitteisesti mainitsivat sen useammin kuin muut aiheet.

Olisi ihan mielenkiintoista nähdä sellainenkin tässä maassa, että media katsoisi itseään kollektiivisesti peiliin ja miettisi, missä määrin heidän sensaatiohakuisuutensa, poliittinen ajojahtinsa ja perussuomalaisten mustamaalaamisensa on vaikuttanut Suomi-kuvaan ulkomailla. Voivatko he tosiaan nähdä itsensä puolueettomina toimijoina, jotka yksinkertaisesti tiedottavat tilanteesta, vai hiipisikö sieluun sittenkin aavistus syyllisyyttä? Luultavampaa on, että tiedostavat toimittajat vain ja ainoastaan iloitsevat siitä, että ”muukin maailma on heidän kanssaan samaa mieltä” pysähtymättä miettimään, mistä nämä mielipiteet ja ennen kaikkea mielikuvat ovat levinneet ja kuka niitä on levittänyt. Jos aamusta iltaan toitotetaan joka tuutista, tilastojen vastaisesti, että Suomi on muuttunut radikaalisti rasistisemmaksi, ei ole ihme, että jotkut ihmiset, jotka eivät pysty seuraamaan tilannetta omatoimisesti omaksuvat mediassa levitetyt mielikuvat. Sen sijaan, että media tunnustaisi oman roolinsa Suomi-kuvan muuttamisessa näkevät he kyselyn tuloksen ikään kuin todisteena sille, että heidän levittämänsä mielikuvat ovat oikeita.

Viime eduskuntavaalien alla mm. rkp-läiset kunnostautuivat perussuomalaisten ja suomalaisten leimaamisessa rasisteiksi ja muukalaisvihamieliksi. Ruotsalaiset viestimet kirjoittivat artikkeleita mm. siitä, kuinka Helsingissä ei enää uskalla puhua ruotsinkieltä pikkutunneilla selkäsaunan pelossa, jälkien johtaessa sylttytehtaalle. Professori Jan Sundberg esiintyi puolueettomana vaalianalyyttikkona ulkomaisissa medioissa, vaikka hänellä on selvät ja pitkät yhteydet Ruotsalaiseen kansanpuolueseen, joka vihreiden ohella on markkinoinut itseään eniten persujen vastavoimana.

On suuri häpeä, että suomalainen media on niin hampaaton, kritiikkiin kykenemätön ja journalistisesti ala-arvoinnen kuin on. Suomalaisille oli kunniaksi, että monet päättivät haistattaa median valheille ja painostukselle pitkät äänestämällä perussuomalaisia viime eduskuntavaaleissa. Vaikka suomalainen lehdistö ei välttämättä siihen pysty, kykenee moni tavallinen suomalainen edelleen ajattelemaan itsenäisesti.

Rintama kulkee globalistien ja heidän vastustajiensa välissä

•tammikuu 25, 2012 • Jätä kommentti

Ranskalaisälykkö Alain Soral analysoi Russia Today:n haastattelussa tarkkanäköisesti, selväsanaisesti ja kriittisesti ranskalaista politiikkaa ja poliittista keskustelua. Entinen kommunisti Soral on siirtynyt kannattamaan Front Nationalen Marine Le Peniä ja hän on selkeästi omaksunut huomattavissa määrin Euroopan kansallismielisten maailmankuvan. Tämä on merkki siitä, että ainoa todellinen oppositio löytyy kansallismielisestä globalisaatiokritiikistä, joka vetää puoleensa todellisia oppositiohahmoja.

Antikansalliset eivät taistele kansallismielisyyttä vastaan, he taistelevat luontoa vastaan.

•joulukuu 23, 2011 • Jätä kommentti

Niin sanoo tiede.

Etnosentrisyys on hyvin perustavanlaatuinen inhimillinen ominaisuus, eikä se ole opetuksella muutettavissa

Tri Carsten K.W. De Dreu Amsterdamin yliopistolta.

Eva Biaudet ratsastaa peloilla ja ennakkoluuloilla.

•joulukuu 23, 2011 • Jätä kommentti

Suvaitsevaisen uusvasemmiston maailmankuva on mielenkiintoinen kaikkine ristiriitoineen. Siihen liittyy oleellisesti sanamagia ja tiettyjen sanojen ja fraasien jatkuva viljely ja toistaminen. Puhutaan varsinkin ”peloista” ja ”ennakkoluuloista,” kun halutaan selittää kansallismielisten voimien nousua. On paheksuttavaa tehdä politiikkaa ”ihmisten peloilla ja ennakkoluuloilla,” sitä tekevät ainoastaan muukalaisvastaiset populistit.

Totuus ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Niin elämää kuin politiikkaakin ohjaavat monessa tapauksessa ihmisten pelot ja ennakkoluulot, on vain käynyt niin, että tietyt pelot ja ennakkoluulot ovat poliittisesti korrekteja ja siten hyväksyttäviä politiikassa. Kun Soini hyvin yleisellä tasolla kritisoi naisten ja miesten parisuhdekäyttäytymistä ja vetosi perinteisemmän parisuhdemallin puolesta, Eva Biaudet sanoi mm. seuraavaa:

Ihmettelen, miksi Suomen presidentiksi haluava henkilö haluaa lietsoa tällaisia kielteisiä ennakkoluuloja sekä vihamielisiä suhteita miesten ja naisten välille

Mietitään hetki, mikä Soinin kommentissa niin loukkasi ja lietsoi. Vastustaako Eva Biaudet perinteisiä perhe- ja parisuhdearvoja? Vai onko kaikkinainen naisten kritiosointi miesten puolelta ”vihamielisten suhteiden lietsontaa”? Miksi naisten parisuhdekäyttäymisen kritisointi lietsoo vihamielisiä suhteita sukupuolien välille, mutta miesten syyllistäminen kaikessa muussa ei? Lienee tarpeetonta tuoda tilastollista todistusaineistoa sen puolesta, että parisuhteeseen suhtautuminen on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana minä-keskeisempään / vapaamielisempään suuntaan. Soini ei siis puhunut mistään olemattomasta asiasta, vaan kritisoi todellista tietynsuuntaista yhteiskunnallista ja kulttuurin kehitystä. On myös huomion arvoista, että Eva tarttui ainoastaan naisiin kohdistuneeseen kritiikkiin, vaikka Soini kertoi kritiikin koskevan myös miehiä. Eilen Eva Biaudet puhui verkkolehdelle patriarkaatin muodostomasta uhasta hyvinvointivaltiolle artikkellissa Eva Biaudet: Rahalla on miehen ääni. Artikkellissa hän sanoo mm. seuraavaa:

Se [naisten osallistuminen työelämään yhtäläisin ehdoin] ei ole ainoastaan tasa-arvokysymys, vaan se on välttämättömyys taloutemme kannalta jos haluamme säilyttää pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Tarvitsemme meidän kaikkien työpanoksen ja osaamisen, myös naisten.

Tekee mieleni kysäistä Evalta, eivätkö naiset sitten osallisty yhtäläisin ehdoin työmarkkinoille? ”Yhtäläisin ehdoin” ei automaattisesti edellytä, että he pärjäisivät ”yhtäläisin tuloksin”. Tietääkseni naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia lain edessä. Mutta miksi sitten Eva ratsastaa omilla peloillaan ja ennakkoluuloillaan, povaten jopa hyvinvointiyhteiskunnan tuhoa, ellei miesten yliedustuksesta päästä? Onko tämä vastuullista politiikan tekoa? Tämän lisäksi Eva Biaudet on myös usein esiintynyt naisiin kohdistuvaa, nimenomaan miesten harjoittamaa väkivaltaa vastaan. Täytyy ihmetellä, millä motiivein hän kylvää vihamielisyyttä sukupuolien välille tällä toiminalla. Toisaalta Biaudet ei ole hiiskahtanutkaan miesten miehiä vastaan kohdistamasta väkivallasta, joka on huomattavasti yleisempää, puhumattakaan naisten miehiin kohdistamasta väkivallasta, joka on lähes yhtä yleistä. Voi ainoastaan päätellä, että Biaudetin mielestä naisten kohtaama väkivalta on suurempi ongelma kuin miesten kohtaama väkivalta, vaikka miehet siitä kärsivät enemmän ja useammin, ja että Eva Biaudet haluaa nähdä asian nimenomaan sukupuolten välisenä ongelmana. Eva Biaudet on myös ollut etunenässä tuomitsemassa rasismia, muukalaisvihamielisyyttä jne, vaikka kaikkien mittareiden mukaan ”rasistinen rikollisuus” on tilastollisesti laskenut merkittävästi juuri sinä aikana, kun sen on väitetty lisääntyneen päätä huimaavasti. Mistä siis on kyse? Miksi presidenttiehdokas ja potentiaalinen arvojohtaja Biaudet lietsoo pelkoa ja ratsastaa suomalaisvastaisilla myyteillä? Omien sanojensa mukaan:

Arvojohtajana en haluaisi lisätä keskustelua, joka perustuu myytteihin tai jonkun pelkoihin

Oikeita ja vääriä pelkoja

Tämä ensinäkemältä skitsofreeniseltä vaikuttava suhtautuminen selittyy sillä, että Biaudetin ja hänen kaltaistensa ihmisten mielestä on olemassa legitiimejä pelkoja, jotka tulee ottaa todesta ja joita voi käyttää politiikassa, ja sitten on niitä pelkoja, joita ei saisi olla. Ei saa pelätä, että yhteiskunta muuttuu väkivaltaisemmaksi sitä mukaan kun se muuttuu monikulttuurisemmaksi, vaikka näin on käynyt lähestulkoon kaikkialla. Ei saa pelätä, että omat lapset eivät viihtyisi maahanmuuttajaenemmistöisissä kouluissa. Ei saa pelätä, että maahanmuutto voisi vaikuttaa peruuttamattomasti demograafiseen väestöjakaumaan ja siten yhteiskunnallisiin suhteisiin. Ei saa pelätä perhearvojen murenemisen vaikutusta yhteiskuntaan. Nämä ovat vääriä pelkoja, niille ei anneta legimiteettiä, ne tehdään naurunalaisiksi ja niistä rangaistaan. Jos politiikko haluaa puhutella äänestäjiä, joita nämä asiat askarruttavat, on hän populisti. Äänestäjä, joka äänestää hänestä ja hänen (epälegitiimeistä) peloistaan kiinnostunutta poliitikkoa on rasisti.

Demokratia on siitä hankala periaate, että ihmiset saavat teoriassa äänestää oman mielipiteensä mukaan. Kuitenkin on usein niin, että kaikkein demokraattisimpina esiintyvät poliitikot, kuten Biaudet, ovat ensimmäisinä tuomitsemassa muiden ihmisten äänestämiskäyttäytymistä ja poliittista vapautta, jos heidän näkemyksensä eivät istu globalistiseen agendaan. He ovat jo päättäneet mihin suuntaan meidän tulee valtiolaivaa ohjata, ja ne jotka yrittävät keskustella määränpäästä, halutaan vaientaa. Ainoa kysymys on ”miten,” eli käytännön järjestelyt. Syvällisemmät ja tärkeämmät kysymykset ”minne” ja ”miksi” ovat populisteille.

Kuka on presidenttiehdokas Eva Biaudet?

•joulukuu 21, 2011 • Jätä kommentti

Presidenttiehdokas Eva Biaudet huolissaan rasismista, Verkkouutiset 22.11.2011

Rasismi sai Biaudetin lähtemään presidenttiehdokkaaksi, Kaleva 22.11.2o11

Eva Biaudet toivottaisi maahanmuuttajien isoäiditkin tervetulleiksi, Uusimaa 30.11.2011

Presidenttiehdokas Biaudet: Suomesta tullut rasistisempi maa, MTV3 12.12.2011

Biaudet huolissaan rasismin noususta, YLE 8.12.2011

Presidenttiehdokas: Rasismi pilaa Suomen maineen, Huomenta Suomi 9.12.2011

Eva Biaudet Radio Deille: ”Perussuomalaisten näkökulma on rasistinen”, seurakuntalainen 21.12.2011

 

Näkökulma arabikevääseen ja värivallankumouksiin

•joulukuu 21, 2011 • Jätä kommentti

Arabikevät ja liberaalin historiakäsitys

Lähiaikoina on varsinkin arabimaailmassa nähty poliittista ja vallankumouksellista kuohuntaa. ”Kansa” on yhtenä joukkona marssinut kaduille vaatimaan ”diktaattoreita” tai ”autoritääristä hallintoa” luopumaan vallasta. Joissain tapauksissa hallinto on väistynyt ja ”siirtymävaihe demokratiaan” on alkanut. Toisissa tapauksissa ”höyrähtänyt diktaattori” pitää itsepäisesti kiinni vallastaan yrittäen tukahduttaa ”vaatimuksia demokraattisista uudistuksista”. Ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta taistelevien jäädessä alakynteen, on NATO ollut auttamassa demokratiaa jaloilleen ”humanitäärisillä interventioilla”. Tämän tietää jokainen hesaria ja muita valtamedioita seuraava. Niissä esitetty kuvaus on tyypillisesti mitä yksinkertaisin: demokratiaa vaativa kansa haluaa päästä eroon ihmisoikeuksia polkevasta diktaattorista, eikä näiden kahden ääripään välille juuri muuta mahdu. Mutta voiko todellisuus, joka käsittää politiikan, kulttuurin, demograafisen väestöjakauman, suurvaltojen valtapyrkimykset, yhteiskuntarakenteen, historian ja kaiken muun, todellakin olla niin yksinkertainen?

Voi olla, että osasyy valtamedian yksinkertaiseen näkökulmaan löytyy toimittajien keskuudessa vallitsevan maailmankuvan yksinkertaisuudesta. He todella uskovat, että asia voi olla näin yksioikoinen, itseasiassa sen täytyy olla. Liberaalin lineäärisen (ja materialistisen) historiakäsityksen mukaan arabimaailmassa tapahtuu nyt niitä uudistuksia ja kehitysaskeleita, jotka toteutuivat Euroopassa puolitoista vuosisataa sitten. Ihmiskunnan kehitys on kaikkialla samansuuntaista, vain lähtökohdat ovat eriävät, ajattelee liberaali. Liberaalikapitalistinen, globaali demokratia on kaikkien kansojen ja historian päätepysäkki.

Todellisuus on kuitenkin liberaalin päiväunia monimutkaisempaa. Aion tässä kirjoituksessa nostaa esille muutamia seikkoja, jota eivät sovi median ja poliitikkojen kertomukseen, ja jotka ovat oletettavasti siitä syystä syrjäytetty mediasta ja siten yleisestä tietoisuudesta, mutta jotka ovat keskeisiä alueen tapahtumille ja todelliselle tilanteelle.

Epämukavia totuuksia ei mediasta löydy

Yksi mielenkiintoisimmista seikoista koko sopassa on demokraattisia vaatimuksia ajavien kapinallisten laatu ja määrä. Vaikka länsimedia ei kuluttajilleen muuta näytäkään kuin keskiluokkaisia, maallistuneita ja länsimyönteisiä demokratia-aktivisteja, arabimaiden kansanrintamissa ovat poliittisesti ja sotilaallisesti (erityisesti Libyan tapauksessa) niskan päällä islamistit, jotka ovat voittamassa vaaleja Egyptissä ja Tunisiassa, ja jotka olivat NATO:n mukana kukistamassa Ghaddafia Libyassa. Erityisesti Libyassa kapinallisarmeija sai suurimman osan kokemuksestaan ja osaamisestaan jihadisteilta, jotka vielä muutama vuosi sitten olivat taistelemassa USA:n miehitysjoukkoja vastaan esimerkiksi Irakissa. Tuntuu merkilliseltä, että USA/NATO on yhtäkkiä tukemassa vihollisiaan, ts. islamistiterroristeja, ja että media puhuu heistä ”demokraattisina kapinallisina”.

Entinen CIA-analyytikko Michael Scheuer osasi kertoa jo operaation alkuaikoina epämiellyttäviä totuuksia Libyan USA/CIA/NATO-interventiosta:

Libya on muutenkin ollut kiusallinen tapaus niille, jotka ovat hehkuttaneet intervention ja kapinan demokraattisuutta ja ihmisoikeuksia edistävää luonnetta. Lukuisat sotarikokset ja ihmisoikeusrikkomukset ovat varjostaneet kapinallisten riemumarssia, alkaen Ghaddafin lynkkauksesta ja hänen kannattajiensa massateloituksista jopa kapinallisten sisäisiin, verenhimoisiin valtataisteluihin. Ghaddafin kannattajat ovat muutenkin olleet erittäin vähän esillä, vaikka heitä on / oli hyvinkin lukuisa joukko. Pelkästään Tripolin massiivisessa Ghaddafin tueksi järjestetyssä mielenosoituksessa oli yli miljoona libyalaista, eli noin kuudesosa koko kansasta. Tätä mielenosoitusta ei juurikaan mediassa näytetty, mutta netistä se löytyy. Tämä reilun miljoonan ihmisen joukko kannatti väärä puolta eikä siksi saanut ääntään kuuluviin länsimediaan. Nyt nämä ihmiset pelkäävät henkensä puolesta Ghaddafin jälkeisessä Libyassa, jossa ihmisoikeudet ovat kertoman mukaan nyt suuremmassa arvossa. Erityisesti BBC:ltä sattui kiusallisen nolo moka, kun he omien sanojensa mukaan näyttivät tv-kuvaa kansanjoukosta, joka juhli Ghaddafista vapautumista. Todellisuudessa kuvamateriaali oli intialaisesta mielenosoituksesta. Intervention demokraattinen imago on suoraan sanoen uhattuna, ja yksinkertaistettu kansa vs. despootti asetelma on vähintäänkin kyseenalainen.

Media on jättänyt muitakin arveluttavia aspekteja täysin käsittelemättä tavalla, joka pistää ajattelevan kansalaisen epäilemään median motiiveja. Onko mahdollista, että länsimedia ja journalistiikka länsimaisissa demokratiassa olisi poliittisesti tarkoitushakuista? Vai onko sen taso yksinkertaisesti kehno?

Vallankumous-business

Värivallankumoukset saivat alkunsa Itä-Euroopassa, jossa ne levisivät Serbiasta moniin entisiin Neuvostomaihin, joissa oli puoli-autoritäärinen, yleensä Venäjän suuntaan nojaava hallinto. Toiminta on suurelta osin rahoitettu amerikkalaisilla dollareilla, joita on käytetty mm. seminaarien järjestämiseen, verkostoitumiseen ja propagandan tuottamiseen. Egyptissä tilanne on samankaltainen, myös siellä jäljet johtavat sylttytehtaalle, eli Washingtonin rahoittamiin aivoriihin ja ”riippumattomiin” kansalaisjärjestöihin. Myös monikansalliset yritykset, varsinkin internetin ja sosiaalisen median alalla (google, facebook, jne) ovat kantaneet kortensa kekoon ja koordinoineet toimintaansa demokratia-aktivistien kanssa. Jo vuonna 2008 järjestettiin Alliance of Youth Movements -konferenssi, jossa oli paikalla niin politiikan huipputason edustajia (esim. Condolleeza Rice) kuin myös yritysmaailman ja sosiaalisen median johtavia henkilöitä (esim. Dustin Moskovitz, toinen facebookin perustajista), ja tietenkin demokratia-aktivisteja maailmalta, myös Egyptistä.

Syyria

Tällä hetkellä kuumin polttopiste on Syyria. Median raportointi tapahtumista seuraa samaa kaavaa kuin edellisissäkin tapauksissa. Syyriassa on kuitenkin ilmeisen selvää, että tilanne ei ole yksinkertainen kansa vs despootti -asetelma. Syyria on nimellisesti arabisosialistinen valtio, jossa arabimaille perinteiseen tapaan valtaa pitävät käytännössä erinäiset etnisuskonnolliset ryhmittymät, tällä hetkellä Assadin taakse keräytynyt alaviittivähemmistö, jota vastaan on noussut sunnienemmistö. Sen takia tilanne siellä muistuttaa selvästi enemmän etnistä ja uskonnollista sisällissotaa kuin kansallista vallankumousta. Kansa ei siis kamppaile valtiota vastaan, vaan eri kansanryhmät kamppailevat valtion hallinnasta. Toinen aspekti, joka jätetään lähes kokonaan käsittelemättä mediassa, on geopoliittinen. Syyria on jo pidempään ollut piikkinä Yhdysvaltojen lihassa ja osana ”pahan akselia” veljeilemällä Iranin ja Hezbollahin kanssa, jotka kummatkin vastustavat amerikkalaisia valtapyrkimyksiä alueella. Länsimedian on ylipäänsä hyvin hankala myöntää moisten valtapyrkimysten ja intressien olemassaolo, ne verhotaan yleensä yleismaailmallisiin ihanteisiin ja annetaan ymmärtää, että Irakin tai Libyan sota ei ole Yhdysvaltojen tai Lännen intresseissä, vaan kaikkien intresseissä.

Lopuksi vielä lyhyt kriittinen katsaus värivallankumouksellisiin: The Revolution Business.

Pohjoismaiset jokamiehenoikeudet ja ”vapaa liikkuvuus” globaalin kapitalismin keppihevosena

•joulukuu 20, 2011 • Jätä kommentti

Oli mielenkiintoista seurata julkista keskustelua ulkomaalaisista marjanpoimijoista. Tätä keskustelua analysoidessa voi tehdä monta mielenkiintoista havaintoa liittyen niihin mielikuviin ja argumentteihin, joita eri osapuolet liittävät käsiteltäviin asioihin ja käsitteisiin.

Karkeasti ottaen voidaan rintamalinjat vetää seuraavasti:  yhtäällä sanasodassa ovat ryhmittyneenä marjanpoimijoiden työnantajat, pääoman ja työvoiman ”vapaata liikkuvuutta” puolustavat poliitikkot ja mielipidevaikuttajat ja heitä avustavat punavihreät humanistit, joiden mielestä kaikki tekijät, jotka tuovat ulkomaalaisia Suomeen, ovat luonteeltaan positiivisia ja toivottavia, ja toisella puolella meillä on ihmisiä, joiden mielestä halpatyövoiman palkkaaminen maailman ääristä poimimaan marjoja teollisella tehokkuudella ikivanhoihin jokamiehenoikeuksien nojalla on niin luonnonvarojen, jokamiehenoikeuksien, että halpatyövoiman hyväksikäyttöä.

Ensinnäkin on suorastaan häkellyttävää huomioida kuinka entiset sosialistit ja heidän ideologiset jälkeläiset ovat värväytyneet globalisaatio-kapitalismin puhemiehiksi ja -naisiksi polkien niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin työntekijöiden palkkoja ja työehtoja. Kaakkoisaasialaisen halpatyövoiman maahantuonti perustellaan sillä, että suomalaiset ovat niin laiskoja, etteivät kuitenkaan marjoja poimi. Mutta onko kyse tosiaan laiskuudesta? Ainakaan sillä palkalla, millä thaimaalaiset ja vietnamilaiset marjoja poimivat, ei Suomen kaltaisessa korkean elintason maassa tee juuri mitään. Ruotsissa vietnamilaiset marjanpoimijat nousivat hiljattain avoimeen kapinaan parempien työehtojen puolesta, ja Suomessa on thaimaalaisille poimijoille järjestetty vaatekeräyksiä.

Paikalliset alkuasukkaat, jotka kehtasivat epäillä muurahaisarmeijan invaasioita omille sienestys- ja marjastuspaikoilleen leimattiin arvatenkin kapeakatseisiksi junteiksi. Totuus on kuitenkin se, että globaali kapitalismi ja sen aiheuttama siirtolaisuus, jossa elintaso, työvoima ja palkka eivät koskaan kohtaa, nöyryyttää niin siirtolaisia kuin kanta-asukkaitakin. Nälkäpalkalla korvessa heiluva thaimaalainen ei rikastuta suomalaista kulttuuria, eikä edes suuremmin itseään, vaan työnantajaansa.

Ohessa Kansan Uutisten artikkeli marjanpoimijoiden arjesta.

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.