Saksan demografinen katastrofi

(Lähde: Statistisches Bundesamt, Mikrozensus 2005, Kinder unter 6 Jahren)
Yllä olevassa taulukossa näkyy siirtolaislasten osuus alle 6-vuotiaista Saksan osavaltioissa (kaupungeissa ollaan jo monin paikoin ylitetty 60%).
Samalla etnisten saksalaisten väestökato jatkuu. Hyvin koulutetut muuttavat ulkomaille paetakseen korkeita veroja, byrokratiaa, väkivaltaa, yhteiskunnallisen koheesion murenemista, turvattomuutta ja siirtolaisinvaasioita. Saksalaisten erittäin alhainen syntyvyys merkitsee kehityksen nopeutumista. Saksalaiset eivät enää tunne elävänsä omassa maassaan. Mikä on tietysti oikein, sillä niin Saksassa kuin muualla Euroopassa poliittinen eliitti on ottanut asenteekseen sen, että eurooppalaisten kansojen kotimaat kuuluvat koko maailman joka miehen oikeuksiin. Saksa ei kuulu Saksalaisille, Saksa kuuluu kaikkille. Saksassa ollaan suorittamassa väestönvaihtoa. Etnisesti tietoiset ja perinteiset identiteetit ovat kapula globalisaation rattaissa. Maailmantalous haluaa tuottaa yksilöitä, jotka luovat identiteettinsä tuotteilla ja brändeillä, eivät epäkaupallisilla arvoilla. Siispä vaihdetaan muinoin ylpeät etniset saksalaiset kahvinväriseen juurettomaan ihmismassaan, joka voi kuluttaa kyseenalaistamatta. Vuonna 2006, 19% Saksan kansalaisista oli maahanmuuttajataustaisia.
Lisää kylmää faktaa auf Deutsch: Heimatforum.de