Vieraskynä: de Benoist ja aikamme sosiaalinen kysymys

Riippumattomat-projekti esittelee tänään uuden aihealueen, Vierakynän. Uuden aihealueen tarkoituksena on tuoda esille mielenkiintoisia kirjoituksia ja ajattelijoita, joiden näkemyksiä harvoin käännetään Suomeksi. Avauskirjoituksessa haluankin esitellä kaksi mielenkiintoista aikamme ajattelijaa. Kyseessä on ruotsalaisen identitäärin ja traditionalistin, Oskorein, kirjoitus Uuden Oikeiston harmaan eminenssin, Alain de Benoistin ajatuksista ”uuden sosiaalisen kysymyksen” tiimoilta. Olkaa hyvät.

Alain de Benoist ja aikamme sosiaalinen kysymys

Teoksessaan Aufstand der Kulturen eurooppalaisen uuden oikeiston grand old man, Alain de Benoist, kehittää maailmankatsomustaan tavalla, joka on huomattavan helposti lähestyttävä ja perustuu yhteiskuntafilosofian parhaisiin perinteisiin. Hänen päättelystään löytää viitteitä oikeistoradikaaleihin ajattelijoihin kuten Dumont, Heidegger ja Schmitt, mutta siinä on myös viitteitä vasemmistoradikaaleihin kuten Marcuse ja Debord. Sellaiselle, joka on tottunut median antamaan kuvaan ”äärioikeistolaisista”, voi tulla yllätyksenä tapa, jolla de Benoist omalla esimerkillään mitätöi tämän stereotyyppisen mielikuvan. Sen sijaan, että hän puhuisi yli- ja alivertaisista ihmisroduista, puhuu hän oikeudesta erilaisuuteen ja erillisyyteen, sen sijaan, että hän pitäisi kansallisvaltiota poliittisen elämän ytimenä on hän myötämielinen alueelliselle itsehallinnolle ja eurooppalaiselle yhteistyölle. Hän on myös kritisoinut nykypäivän oikeistopopulistisia liikkeittä siitä, että nämä puhuvat mielummin ”maahanmuuttajista” kuin rakenteellisista ilmiöistä, kuten kapitalismista ja amerikkaistumisesta. Niistä ilmiöistä, jotka ovat jo lyöneet hajalle eurooppalaiset yhteiskunnat.

de Benoist pitää liberalismia aikakautemme suurimpana ongelmana, siis sitä liberaalia yksilökäsitystä, joka on kapitalismin ja ihmisoikeusideologian avulla onnistunut tuhoamaan ja ajamaan ahtaalle vaihtoehtoisia orgaanisia yhteisöjä ja identiteettejä ympäri maailmaa. de Benoistin kuvausta liberaalista individualismista lukiessa hätkähdyttää eniten se asema, jonka em. ideologia on saavuttanut modernissa vasemmistossa. Se on niin merkittävä, että voimme puhua liberaalista hegemoniasta. de Benoist oivaltaa myös, että erot nykypäivän ”liberaalien” ja ”sosialistien” välillä ovat kaikissa tärkeämmissä kysymyksissä korkeintaan kosmeettisia.

Vaihtoehtona individualismille de Benoist esittää oikeutta erilaisuuteen, orgaanisia yhteisöjä ja identiteettejä. Hänen mielestään meidän tulisi aina tunnistaa ja tukea vastavoimia silloin kun ne ilmenevät, olivat he sitten Pohjois-Amerikkalaisia kommunitaristeja tai kolmannen maailman kansakuntia, jotka haluavat kulkea omaa polkuaan (ja miksi ei myös Kööpenhaminassa sijaitsevan Christianian kaltaisia vapaakaupunkeja). de Benoist tekee lukijaan hieman pessimistisen vaikutuksen sanoessaan, että massamaahanmuuton vaikutukset tänäpäivänä ovat kiistaton fakta, ja että paras vaihtoehto assimilaatiolle on aito ja anti-liberaali monikulttuuri, jossa myös ei-eurooppalaisten oikeus heidän erillisiin kulttuureihinsa tunnustetaan.

Tässä de Benoist onkin mielenkiintoisimmillaan sellaiselle vasemmistolle, joka pyrkii vapautumaan liberalismin hegemoniasta ja jakobinismista. Etnisesti tietoinen henkilö myötäilee de Benoistia hänen selostaessaan, että ongelman ydin ei ole massamaahanmuutto sinäänsä, vaan Euroopan kansakuntien yhteisöllisyyden ja identiteetin puute. Niin kauan kun tämä ongelma jatkuu, tulee massanmaahanmuuton pysäyttäminen käytännössä olemaan vaikeaa.

Sergei Chepik - Loneliness

Aikamme sosiaalinen kysymys

de Benoist toteaa, että yhteiskunta, joka asettaa Yksilön ydinkäsitteekseen tulee myös todistamaan kuinka sosiaalinen kudos askel askeleelta purkautuu. Hänen mielestään sosiaalinen tulisi käsittää poliittisesta ja taloudellisesta erillisenä sfäärinä, ja että se seuraa omia lainalaisuuksiaan ja sillä on oma käsitteistönsä  (myös poliittisella on omat käsitteensä ja kategoriansa, esim. ystävä/vihollinen-erittely kuuluu siihen). Liberaalissa yhteiskunnassa tulee taloudellinen tunkemaan tieltään poliittisen ja sosiaalisen (ja jopa moraalisen, ihmisoikeusideologian avulla, joka on jälkimodernin kapitalismin siiamilainen kaksonen, ja jonka nimissä johtava eliitti voi vaientaa ihmisiä ja kansoja, jotka yrittävät kulkea omaa polkuaan).

Tuloksena on epäpolitisioitu yhteiskunta, joka hajoaa sosiaalisesti. Perinteiset yhteiskunnat määrittelivät vapauden osallisuutena yhteisöön, jäsenyytenä tiettyyn kohtalonyhteisöön (ruots. ödesgemenskap). Jälkimodernissa yhteiskunnassa määritellään vapaus ”yksilön” oikeutena tehdä ”niin kuin haluaa”. Tämä saattaa kuulostaa teoriassa houkuttelevalta, mutta todelliset vaikutukset eivät ole yhtä sympaattisia.

de Benoist kuvaa kuinka itsemurhat, psyykkiset sairaudet, huumeet, lääkitys ja yksinäisyys ovat levinneet Ranskassa sitten 1960-luvun. Yksilö, joka ”tekee niin kuin haluaa” näyttäisi useinmiten kärsivän tarkoituksettomuuden tunteesta. Jos ihminen kerran on ”poliittinen eläin”, ei hän voi hyvin epäpolitisoituvassa yhteiskunnassa, ilmiö joka on väistämätön individualismille rakentuvassa yhteiskunnassa.

Kapitalismin alkuvaiheessa keskeiseksi sosiaaliseksi kysymykseksi hahmottui uuden vaihdettavissa olevan työnväenluokan muodostuminen, jonka asema oli epävarma ja jota voitiin sen takia käyttää hyväksi. de Benoist huomauttaa, että varhainen kapitalismi oli usein konfliktien repimä, mutta että konflikti oli samalla sosiaalisen suhteen muoto, ja että yhteisöt ja yhteisöllisyys eivät varsinaisesti olleet merkittävästi uhattuina, edes kiihkeimmän luokkataiston aikana. Tämä taisto sai myöhemmin rauhallisempia muotoja hyvinvointivaltiossa. Toisin kuin naiivit liberaalit, jotka näkevät hyvinvointivaltion valheellisena esteenä utopistisen vapaamarkkinatalouden tiellä, huomaa de Benoist, että se oli tarpeellinen sillä ilman hyvinvointivaltiota liberaali yhteiskunta olisi sortunut omiin rakenteellisiin ristiriitoihinsa. Vaihtoehtona olisi ollut vähintäänkin yhtä kallis sotilasdiktatuuri. Individualistisessa yhteiskunnassa jossa yhteisöt ja yhteisöllisyys puretaan tulee myös vastuu turvallisuudesta laskeutumaan valtion harteille.

Uuden sosiaalisen kysymyksen de Benoist määrittelee poissulkemiseksi. Ryhmät, jotka vain muutama vuosikymmen taaksepäin vaivatta löysivät paikkansa työmarkkinoilla joutuvat nykytilanteessa poissuljetuiksi. Tässä ei löydy viitteitä suhteita luovasta konfliktista, vaan tässä on kyse sosiaalisen hajoamisprosessista ja sosiaalisten suhteiden häviämisestä. Sairaseläkeläiset ja pitkäaikaistyöttömät tuskin ovat osa yhteiskuntaa, vaikka yhteiskunta heidät elättääkin. Tämä on sekä inhimillinen tragedia että demokraattinen ongelma.

Ratkaisuja

de Benoist huomioi että niin vasemmisto kuin oikeistokin ovat avuttomia sosiaalisen hajoamisen edessä. Oikealla puolella löytyy toisaalta liberaaleja, jotka vaihtavat sosiaalisen taloudelliseen, ja luulevat siksi, että vapaammat markkinavoimat voisivat parantaa yhteiskunnan. Toisaalta löytyy myös maahanmuuttokriittisiä puolueita, jotka keskittyvät kriisin oireisiin mielummin kuin sen todellisiin syihin. Vasemmalta puolelta valitetaan myös individualismin ja moderniteetin seurauksia. Tarjotut ratkaisut tosin harvemmin yltävät almuja ja humanitääristä retoriikka pidemälle.

Tätä vasten de Benoist asettaa uudet keinot löytää yhteiskunnan sosiaalinen ulottuvuus ja ne uudet muodot jotka se ottaa. Hän mainitsee solidaarisuuden ja ylpeyden tiettyyn kaupunginosaan kuulumisesta ja jalkapalloseurat. Nämä ovat uusia sosiaalisen muotoja.  Sitä, kuinka nämä käytännössä voivat ratkaista sosiaalisen ongelman, on vaikeampi hahmottaa, mutta voidaan kuvitella, että uudet yhteisöt, joissa sosiaalinen yhteisöllisyys on vahvempi pystyvät myös luomaan perustan niille demokraattisen vaikuttamisen muodoille, jotka de Benoist esittää vaihtoehtoina edustukselliselle demokratialle. Todennäköisesti tulee niiden myös rakentua sille indo-eurooppalaiselle näkemykselle, jonka mukaan poliittinen on ensisijainen taloudelliseen nähden, ja tämä tarkoittaa tiettyjä rajoituksia vapaisiin markkinoihin ja siihen omistusstruktuuriin jonka se tuottaa.

Alkuperäinen teksti.

Aiheesta lisää:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_de_Benoist

http://www.alaindebenoist.com/

The De Benoist Archive

~ Kirjoittanut huccareissu : 11 joulukuun, 2009.

Yksi vastaus to “Vieraskynä: de Benoist ja aikamme sosiaalinen kysymys”

  1. Minusta on hienoa seurata tämän ryhmän nykyisiä kirjallisia harrastuksia.

    Hienoa – jatkakaa ihmeessä. Kansankielellä kirjoittavien asioiden yksinkertaistajien lisäksi on hienoa lukea (pitkästä aikaa) aitoa etsivää käännöstyötä ja puhdasta analysointia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: