Muslimit eivät ole pahan alku ja juuri

Oslon tilastokeskuksen keskusvirasto (statistisk sentralbyrå) on julkaissut  karmivia lukuja: 68 prosenttia 6-vuotiaista oslolaislapsista omaa maahanmuuttajataustan. Oslosta on myös menneinä vuosina tullut mielenkiintoista monikulttuurista  statistiikkaa.[1][2]

Eurooppalainen ja siinä mukana suomalainen maahanmuuttokritiikki keskittyy yleensä puhumaan nimenomaan islamilaisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Tämä tapahtuu useimmiten hyvin liberaaleista lähtökohdista: maahanmuutto sinäänsä ei ole ongelma, kunhan maahanmuuttajat tekevät töitä, elättävät itsensä ja noudattavat liberaalia yhteiskuntakäsitystä. Muslimit ovat ongelmallisia, koska he usein tulevat hyvin traditionalistisista yhteisöistä, joille liberaali yhteiskunta ja sen arvot näyttäytyvät täydellisenä rappiona. Tästä syystä yhteisökeskeiset muslimit osoittavat usein suurta haluttomuutta sopeutua yksilökeskeisen yhteiskunnan pelisääntöihin, joita liberaalit arvomme dominoivat ja jotka aikalaisemme ovat hyväksyneet hyvän ja pahan mittapuuksi. Tästä maahanmuuttokriitikot vetävät yleensä sen johtopäätöksen, että ongelma on Islamissa ja sitä tunnustavissa muslimeissa.

Haluaisin kuitenkin esittää maahanmuuttokriitikoille kysymyksen: jos 68% Oslon kuusivuotiaista lapsista, joilla on ulkomaalaistausta, yksikään ei olisi muslimi, vaan kaikki olisivat vaikkapa afrikkalaisia kristittyjä tai intialaisia hinduja, olisiko luku sitten ok, tai vähemmän karmiva? Onko väestönvaihto hyväksyttävämpi, jos se sujuu kitkattomasti? Tilanne kaikissa suurissa eurooppalaisissa asutuskeskuksissa alkaa olla se, että kantaväestö on kovaa vauhtia matkalla vähemmistöksi. Pienemmillä paikkakunnilla ja maaseudulla asiat ovat toki toisin, massiivisen maahanmuuton hedelmät näkyvät pääasiassa suurkaupungeissa. Jos vastaus esittämääni kysymykseen on ”kyllä”, on todettava, että kyseinen maahanmuuttokritiikki ei aseta minkäänlaista arvoa yhteisöllisyydelle, historiallisille yhteisöille tai näiden identiteeteille. Suomalaisuus on heistä vailla ominaisarvoa, ja suomalainen Suomi on täysin samanarvoinen kuin yhtä vauras ja liberaali intialainen Suomi.

Liberaali maahanmuuttokritiikki kohdistuu siis pääasiassa muslimeihin, ja se on nähtävä enemmänkin Islam-kritiikkinä, ei varsinaisesti maahanmuuttoa kvantatiivisesti vastustavana. Tämä on helppo todistaa käytännössä: esimerkiksi amerikkalaiset neo-konservatiivit, jotka tukevat niin ideologisesti kuin rahallisesti eurooppalaista islamkritiikkiä, joka tähtää islamilaisen maahanmuuton vähentämiseen. hyväksyvät ja jopa kannustavat muuttoliikettä Yhdysvaltoihin Etelä- ja Keski-Amerikan maista. Tämä johtuu siitä, että neo-konservativismi ei ole konservativismiä lainkaan, vaan sen oppi-isät ovat entisiä trotskilaisia amerikanjuutalaisia ja koko aatesuuntaus painottuu amerikkalaiseen ulkopolitiikkaan ja amerikkalaisen, liberaalin hegemonian, ja siinä samassa Israelin, turvaamiseen maailmalla. Liberaali maailmankäsitys suo yksilölle oikeuksia ja vapauksia, jotka liberaalien mukaan ovat kaikille synnynnäisiä, yhtäläisiä ja universaaleja – ja tähän kuuluu vapaa liikkuvuus, niin ihmisille kuin tavaroillekin. Islamilaista maahanmuuttoa karsastetaan sillä verukkeella, että islamilaiset itse eivät näitä arvoja omaa. Eli kyseessä on klassinen ”ei demokraattisia vapauksia demokratian vihollisille” -tyyppinen argumentaatio.

Neo-konservatiivien tuki eurooppalaiselle islamskeptisyydelle selittyy siis halulla mobilisoida mahdollisimman suuri osa läntistä liberaalia maailmaa omaksumaan sama viholliskuva ja siinä samalla omaksua ajatus Yhdysvalloista liberaalin maailmanjärjestyksen ylläpitäjänä ja suojelijana. Tämän liberaalin hegemonian nimissä ollaan tehty sotaretkiä muslimimaihin, joiden tarkoitus on ollut ”levittää vapautta ja demokratiaa” eli näitä surullisen kuuluisia demokraattisia arvoja. On valitettavaa, että monet eurooppalaiset ovat hypänneet samaan kelkkaan, ja jotkut jopa luulevat sen olevan osa maahanmuuttokriittistä ajattelua, vaikka todellisuudessa juuri eurooppalaiset ovat saaneet ottaa vastaan näistä sodista aiheutuneet pakolaisvirrat.

Millä säännöillä pelataan

Liberaali maahanmuuttokritiikki on kuitenkin houkuttelevaa monille, monesta syystä. Suurin syy on se, että liberaali maahanmuuttokritiikki tarjoaa näennäisen neutraalin pohjan argumentoinnille. Voidaan puhua taloudellisista kuluista, numeroista, tilastoista ja niin edelleen, ilman, että tarvitsisi käsitellä vaikeita (tai toisarvoisia) asioita kuten identiteetti, yhteisöllisyys, kulttuuri, kansallisuus. Eli liberaali maahanmuuttokritiikki pyrkii olemaan laskelmoivaa ja ”rationaalista”. Voidaan siis sanoa, että liberaali maahanmuuttokritiikki pelaa täysin poliittisen korrektiuden säännöillä, koska se ei halua eikä uskalla asettaa arvoa sellaiselle kuin suomalaisuus tai savolaisuus tai isien usko. Kaiken keskipisteessä on yksilö, joka toimii taloudellisten intressien motivoimana vailla sen suurempia intohimoja, täysin irrallisena mistään yksilöä suuremmasta kokonaisuudesta.

Yhdysvalloissa on kytenyt valkoisen keskiluokan kapina jo vuoden ajan. Se huomaa, että asiat menevät koko ajan huonompaan suuntaan, ja se tiedostaa osan ongelmista selvästi. Se ei kuitenkaan uskalla vaatia omien oikeuksiensa toteutumista, se ei uskalla pitää itseään siinä erikoisasemassa, jossa se on maan enemmistönä ja maan valloittajien ja rakentajien jälkeläisinä ja heidän yhteiskuntansa perikuntana. Se uskaltaa ainoastaan kritisoida tilastoja ja numeroita, ei politiikkaa ohjaavaa ideologiaa. Koska Tea Party -liike on lähes täysin eurojenkkien kansanliike, ja koska se on ollut hyvin kriittinen Obamaa kohtaan, on se odotetusti leimattu rasistiseksi liikehdinnäksi. Monet ajattelevat tässä vaiheessa, että parasta olisi hankkia muutama vähemmistömannekiini todistamaan, että kyse ei ole rasismista vaan ”järkipolitiikasta”. Kyse ei ole uskonnosta tai ihonväristä, vaan resursseista ja tilastoista, sanotaan.

Tämä argumentointi ei kuitenkaan suojaa esimerkiksi suomalaisuutta eikä yhteisöllisyyden rippeitä, päinvastoin, se asettaa ne yhä enemmän alttiiksi hyväksymällä ne paradigmat ja dogmit, jotka ovat vieneet yhteiskuntamme nykytilanteeseen. Jos maahanmuuttokritiikin on tarkoitus toimia suomalaisten, siis suomalaisen kollektiivisen demoksen, hyväksi, on sen halukkuus pidättäytyä poliittisesti korrektissa argumentaatiossa karhunpalvelus. Ainoa aatteellinen suojakilpi nykypolitiikkaa vastaan on seistä ja tunnustaa, että kyllä, on olemassa kansakunta nimeltä suomalaiset, ja kyllä, heillä on oikeus pitää kiinni siitä maasta, jonka esi-isät ovat heille jättäneet, jotta he voisivat jättää sen omille lapsilleen. On uskallettava sanoa, että Suomella ei ole velvollisuutta muuttua monikulttuuriseksi maaksi, jossa suomalaisuudella ei ole mitään erikoisasemaa vaikkapa pakistanilaisuuteen verrattuna. On uskallettava sanoa, että Suomella ja suomalaisilla on oikeus vaatia, että Suomi pysyy vastedeskin suomalaisena. On uskallettava sanoa, että täällä määräämme Me, ja Me sanelemme itse mitä ”meillä” tarkoitamme.

Tämän ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää.

~ Kirjoittanut huccareissu : 30 joulukuun, 2009.