Vieraskynä: Poliittinen korrektius symbolisena luokkataistona

Aikaisemminkin useampaan otteeseen vieraskynässä esitellyn ruotsalaisbloggaaja Oskorein uusin kirjoitus käsittelee tällä kertaa yhteiskunnallisen eliitin ideologiaa ja yhteiskuntakäsitystä, eli lähinnä post-modernin vasemmiston asemaa, maailmankuvaa ja dynamiikkaa, aiheita, joita on myös jossain määrin puitu tässä blogissa. Tämänkertainen kirjoitus on kuitenkin niin hyvä analyysi, että se ansaitsee tulla käännetyksi kokonaisuudessaan suomenkieliselle yleisölle.

Poliittinen korrektius symbolisena luokkataistona

Historiallinen vasemmisto keskittyi luokkataistoon ja voitti kansansuosiota vaatimalla parempaa sosiaalista turvaa. Sen maailmankuvaa voi jälkikäteen luonnehtia melko yksinkertaistavaksi ja yksiulotteiseksi, varsinkin sen talous- ja luokkapainotteisuus, josta seurasi myös sen täydellinen väärinymmärrys mitä tulee hengellisyyteen ja muihin yhteisöllisyyden muotoihin. Tästä huolimatta oli historiallisella vasemmistolla kaksi perustavanlaatuista näkemystä, joilla on yhä arvoa. Toinen on näkemys, että historialliset yhteiskunnat ovat kivikaudesta lähtien olleet luokkayhteiskuntia, joissa yksi tai useampi luokka hallitsee kansaa ideologioiden ja uskontojen avulla. Toinen on näkemys, jonka mukaan kaikki on jatkuvassa muutoksessa, ja että käsitteet ja analyysit, jotka olivat käyttökelpoisia 1800-luvulla eivät välttämättä ole sitä vuonna 2010.

Molempia em. näkemyksiä voidaan käyttää nykyisen ylimystön, sen koostumuksen ja sen käyttämien ideologioiden analysoimiseen, sekä nykyisten luokkajännitteiden tarkasteluun. Samalla tulee irtautua siitä äärimmäisestä reduktionismista, joka on niin tunnusomainen luokka-analyysille. Panunzion, Schmittin ja Gumploviczin tapaan tulee meidän lähteä liikkeelle monimutkaisemmasta maailmankuvasta, jossa yhteiskunnalliset luokat muodostavat vain yhden toimijan, joka vuorovaikuttaa ja kilpailee osana kokonaisuutta. Muita tärkeitä toimijoita ovat esimerkiksi etniset ryhmät. Historiassa vaikutusvaltaiset ryhmittymät ja toimijat vaihtelevat. Etnisesti yhtenäisissä yhteiskunnissa nousee esimerkiksi luokka tärkeäksi poliittiseksi tekijäksi, vaikka konfliktit näissä yhteiskunnissa ovatkin harvemmin yhtä brutaaleja. Tässä tapauksessa voi olla jossain määrin puolusteltavissa esimerkiksi Marxin tapa jättää etninen kysymys pois analyyseistään. Myös moderni vasemmisto on huomannut luokka-analyysin puutteet ja on yrittänyt täydentää sitä rodulla, sukupuolella ja seksuaalisella suuntauksella, esimerkiksi sellaisilla selitysmalleilla kuten ”triple oppression”. He eivät ole kuitenkaan kyenneet hylkäämään tunnepitoista moralisointia ja dualistista ajattelua, joka on tunnusomaista modernille vasemmistolle. Tästä syystä mielenkiintoisimmat analyysit tulevat todennäköisemmin esimerkiksi paleolibertariaani Paul Edward Gottfriediltä kuin niin kutsutulta vasemmistolta.

Poliittinen korrektius ja symbolinen luokkataisto

Jos ruotsalaista yhteiskuntaa anno 2010 tarkkailee luokka-analyysin näkökulmasta, ilmenee että taloudellinen yläluokka ja Gottfriedin uudeksi luokaksi nimittämä ryhmittymä toimivat eräänlaisessa symbioosissa. Uusi luokka on sidoksissa terapeuttiseen valtioon, joka tänään hallinnoi erittäin suurta osaa tuotannosta verrattuna tilanteeseen, joka vallitsi Marxin elinaikana (asia, joka huomioitiin jo 1960-luvulla, katso esim. Ian Goughin The Political Economy of the Welfare State [Hyvinvointivaltion poliittinen talous]). Riippuen siitä kuinka tämä uusi luokka määritellään, kykenee se myös hallitsemaan mediaa, akateemista maailmaa, mainostoimistoja ymv.

Uusi lu0kka on yläluokka. Tämän tajuttuaan on seuraa luonnollisesti kysymys mitä ideologioita se käyttää valtansa välineenä. Käy ilmi, että poliittinen korrektius muodostaa yhden näistä ideologeista (muita esimerkkejä ovat eksponentiaalisen kasvun myytti, ammatit ja, historiallisesti katsottuna, usko tehokkaaseen byrokratiaan). Poliittinen korrektius on eräänlainen symbolinen luokkataisto, sillä se kieltää tiettyjen ryhmien eksitenssin. Poliittisesti korrektien väittäessä, että ”ruotsalaisuutta ei ole olemassa” tapahtuu tämä historiallista taustaa vasten, jossa kansalliset luokat onnistuivat sulautumaan kansakunnan käsitteeseen (”Ruotsi ruotsalaisille ja ruotsalaiset Ruotsille”, kuten Per Albin  Hansson kuvaili projektia). Tässä ruotsalaisuuden kieltämisessä näemme siis implisiittisen ja selvästi erottuvan luokkaulottuvuuden, varsinkin jos ymmärrämme, että ihmiset pystyvät esittämään vaatimuksia ja ajamaan etujaan tietyn yhteiskunnallisen luokan tai ryhmän jäseninä. Yhtäläisyys merkit, jotka vedettiin kansan ja kansakunnan välille ruotsalaisessa diskurssissa oli siis edistysaskel kansalle ja heidän mahdollisuuksilleen vaatia yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Tästä seuraa, että heidän kollektiivisen identiteetin purkaminen on luokkaperspektiivistä suoranainen sodanjulistus. Ongelma on siinä, että prosessia ohjaavat yksilöt ja ryhmittymät nähdään kansan ja/tai työväenluokan omina edustajinaan, ja tästä syystä on sodanjulistus jäänyt huomaamatta. Vanhojen työväenpuolueiden johto on nykyaikana uuden luokan dominoima, asiantila jonka heidän kannattajansa alkavat vasta hiljalleen ymmärtämään.

Ruotsalaisten sijaan on meillä siis yksilöiden massa. Samalla lanseeraa uusi yläluokka, mediavaltansa ja akateemisen asemansa avulla, uusia ryhmittymiä. Ne perustuvat seksuaaliseen suuntaukseen, sukupuoleen ja maahanmuuttajuuteen/kansallisuuteen. Yhteistä näille ryhmille on, että ne ovat harvemmin itse kykeneviä ilmaisemaan ja ajamaan omia intressejään, ja tästä syystä täytyy nämä intressit ilmaista välikäden kautta erilaisten lähettiläiden tai edustajien avulla. Nämä lähettiläät ja edustajat, jotka edustavat ”heikkoja ryhmiä” ovat uuden luokan jäseniä. Tästä seuraa tilanne, jossa nämä uudet ryhmät ovat erityisessä suhteessa uuteen luokkaan, joka antaa heille resursseja ja etuoikeuksia. Näiden uskollistuutta vahvistavien lahjojen maksumieheksi on kuitenkin joutunut se yksilöiden massa, joka muodostaa puretun kollektiivin joka myös ruotsalaisuutena tunnettiin. Samalla keskittyy uusi luokka mudostamaan symbolisin ja juridisin keinoin tilanteen jossa he näyttäytyvät näiden uusien, heikkojen ryhmien puolustajina uhkia vastaan. Tämä suhde löytää ilmaisunsa sellaisissa aatteissa kuten ”anti-rasismi” ja sitä lähellä olevissa suuntauksissa.

Näemme siis kuinka ruotsalaisten olemassa olon kieltäminen ruotsalaisessa kontekstissa on esimerkki post-modernista luokkataistosta, joka siitä huolimatta, että se tapahtuu symbolisin keinoin, saa hyvin todelliset seuraukset. Yksi seuraus on esimerkiksi terveydenhuollon alasajo, joka työvelvoitteista johtuen käsitti enimmäkseen ruotsalaisia. Myös eläkkeiden laskeminen voidaan nähdä yhtenä seurauksena. Uusi luokka ei ole kiinnostunut sellaisista kollektiiveista kuten ruotsalaisista, työläisistä tai eläkeläisistä, josta seuraa etteivät he ole kollektiiveja vaan yksilöiden massaa. Ja yksilöt, kollektiiveista poiketen, eivät voi omata mitä marxismi tituleeraa historiallis-moraaliseksi tulotasoksi (tulotaso, jonka laskeminen koetaan epämoraalisena). Huomion arvoista on myös se, että monien muiden yläluokkien tavoin lähestyy uusi luokka ryhmäintressejä ja intressejä yleensä lähinnä tarpeiden, ei niinkään oikeuksien, näkökulmasta, eli ajattelusta, joka myöntää mielummin almuja kuin sosiaaliturvaa ja aniharva ruotsalainen pystyy kilpailemaan maahanmuuttajan kanssa tarpeiden tasolla.

Tietyssä vaiheessa historiallista kehitystään erkanevat yhteiskunnalliset ryhmät perinteisistä puolueistaan. Se tarkoittaa erkanemista niin perinteisistä puolueista kuin näiden erityisistä organisaatiomuodoista. Ihmiset, jotka muodostavat, edustavat ja johtavat näitä puolueita eivät enää näyttäydy todellisina puhemiehinä luokalle tai luokkakerrostumalle.

-Antonio Gramsci

Samaan aikaan näemme kuinka uuden luokan edustajat yrittävät symbolisesti rauhoittaa uusia ryhmiä, samalla kun he enemmän tai vähemmän avoimesti kritisoivat purettujen kollektiivien jäseniä heidän uupuvan työmoraalinsa, tylsyytensä ja umpimielisyytensä, ja muun vastaavan johdosta. Toisinaan osuu pilkka omaan nilkkaan, kuten maltillisen kokoomuksen Edvard Unsgaardille kävi, mutta trendi on selvä siitä huolimatta. Tämä ivallinen luokkahalveksunta on erityisen käsin kosketeltavissa sellaisissa väittelyissä, joissa uuden luokan jäsenet ryhtyvät tunnepitoiseen agitointiin. Uudella luokalla näyttäisi tämän lisäksi olevan, monen muun historiallisen luokan tavoin, halu aikaansaada ”vuosi nolla”. Historialliset oikeudet, kuten se, että maa kuuluu niiden ihmisten jälkeläisille jotka ovat aina sitä asuttaneet ja siellä vaikuttaneet, muuttuvat täysin mahdottomiksi ymmärtää sellaiselle ihmiselle joka omaa tällaisia näkemyksiä. Ajatus, että sairaslomalla oleva ruotsalainen olisi oikeutettu perustavanlaatuiseen taloudelliseen turvaan koska hänen esi-isänsä olivat tosissaan mukana luomassa, monessa sukupolvessa, nykypäivän hyvinvointia, on mahdoton. Sen sijaan tulee jokainen käsittää ja arvioida yksilönä tässä ja nyt, ja yksittäisiä menestyneitä maahanmuuttajia tulee nostaa esiin etevämpinä, parempina esimerkkeinä (harvemmin ääneen lausuttu totuus on ettei tämäkään ole tarpeellista).

Tästä kaikesta voimme vetää johtopäätöksen, että Ruotsi vuonna 2010 on eri yhteiskunta kuin mitä se oli vuonna 1910, ja että konfliktit ja ideologiat ovat myös muuttaneet muotoaan. Voimme myös tietyssä määrin tunnistaa kuinka poliittinen korrektius on ristiriidassa ruotsalaisen työläisen tai eläkeläisen etujen kanssa. Samalla tulee meidän tiedostaa, että ideologiat ovat harvemmin täysin rationaalisia, ja poliittinen korrektius on muuttunut vankilaksi myös uudelle luokalle. Esimerkiksi massamaahanmuutto on muuttunut jo aikoja sitten haitalliseksi. Siksi on ainoastaan ajan kysymys koska edistyneemmät jäsenet uudessa luokkassa hakeutuvat muiden, jopa kumouksellisten, aatteiden pariin. Silloin saamme myös nähdä kuinka muut historialliset ideaalit omaksuvat uusia muotoja uudessa tilanteessa, tässä tapauksessa kansanyhteisöllisyys ja orgaaninen yhteiskunta.

Alkuperäinen teksti

~ Kirjoittanut huccareissu : 14 tammikuun, 2010.

Yksi vastaus to “Vieraskynä: Poliittinen korrektius symbolisena luokkataistona”

  1. […] Globalisaation myötä on “kehityksen moottoriksi” noussut monessa mielessä luokkataistoa korvaamaan sellaiset ideologiset käsitteet kuten kansainvälisyys, monikultturismi ja […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: