”Maailmanloppu” ja siihen valmistautuminen?

Viime vuosina ja vuosikymmeninä ovat (post-)apokalyptiset skenaariot olleet näkyvästi esillä mm. populäärikulttuurissa. Ajan henki 1990-luvun kylmän sodan jälkeisestä optimismista on nopeasti kääntynyt kulttuuriseksi pessimismiksi uudella vuosituhannella, ja maailmanlopunskenaarioita on viljelty mitä erilaisimmissa muodoissa länsimaissa. Maailmanloppu on käsitteenä mielenkiintoinen ja ”apokalyptisyys” kulttuurisena ilmiönä vähintäänkin analyysin arvoinen. Kertooko teeman suosio ja levinneisyys jotain olennaista ajastamme? Mihin katosi ennen niin yleinen usko tulevaisuuteen ja ihmiskunnan riemumarssiin kohti horisontissa häämöttävää täydellisyyttä? 

Käsitteenä maailmanloppu on kulttuurille tai sivilisaatiolle se mikä kuolema on ihmiselle  – se ei välttämättä tarkoita ihmiskunnan sukupuuttoon kuolemista tai planeetan tuhoutumista, vaan valtavaa systeemin romahdusta, totaalista yhteiskunnallista ja moraalista hajoamista, auktoriteettien katoamista ja yhteiskuntajärjestyksen rappiota, palaamista ”vuoteen nolla”. Mahdollisia syitä ja kataklysmejä maailmanlopulle on monta. Jälkimoderni liberaali viher-vasemmisto näkee väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen uhkatekijöinä, internetin foliohattuteoreetikot uskovat Maya-kalenterin ”ennustamaan” maailmanloppuun, nk. maahanmuuttokriittiset näkevät islamisaation tuovan Eurooppaan uuden etnisten ja uskonnollisten konfliktien riivaaman ”pimeän keski-ajan”, tai suoraan islamilaisen kalifaatin, mainitakseni vain muutama ajallemme tyypillinen maailmanlopunskenaario. Spengleriläiseen ja yleensä konservatiiviseen, anti-liberaaliin kulttuurifilosofiaan kallellaan olevat näkevät oman länsimaisen sivilisaationsa näivettymisen eräänlaisena maailmanloppuna, yhden historiallisen systeemin kuolemana. Toki Spengler, konservatiivivallankumoukselliset ja nykyinen Uusi Oikeisto eivät ole ainoita systeemikriisiä ennustavia tahoja. Mm. arvostettu marxilainen taloustieteilijä Immanuel Wallerstein ennustaa suurta epävakautta seuraavalle viidenkymmenen vuoden ajanjaksolle, sillä hänen mukaansa nykyinen maailmanjärjestelmä on käynyt tiensä loppuun, ja että tämän järjestelmän tulee korvaamaan uusi, erilainen järjestelmä kriisien vaivaaman siirtymäkauden jälkeen. Wallersteinin yksi suurimmista teemoista, YdinPeriferia -asetelma, esiintyy myös Marxin kirjoituksissa ja Spenglerin käsitteissä Maailmankaupunki ja Provinssi.

Mitä viihteen ja populäärikulttuurin fiksaatio maailmanloppu-teemaan kertoo ajastamme? No ainakin sen, että liberaali, 1800-lukulainen edistysusko on kokenut kolauksen, historia ei loppunutkaan ja lännen (Yhdysvaltojen) ylivallan suhteellinen hiipuminen ennustaa epävakaata, vaikeasti ennustettavaa lähitulevaisuutta. Moninapaisen maailman muodostuessa usko lännen ja liberaalin teologian ylivoimaisuuteen heikkenee samalla kun näyttämölle astuu uusia ajatusmalleja, jotka taistelevat aikalaistemme epävarmoista sieluista. Samalla voimme nähdä uudessa uskonnollistyyppisessä maailmanlopun ennustamisessa enteitä Spenglerin mainitsemasta toisesta uskonnollisuudesta, joka tulisi nostamaan päätään sivilisaation ehtoovaiheessa hänen ennustuksena mukaan. Maailmanlopun odottelu kertoo myös paljon todellisista kehityskuluista, jonka ajan henki tuntuu aavistavan. Heikenneet tai kokonaan puretut perinteiset instituutiot, arvot ja ideniteetit ovat johtaneet sosiaalisen koheesion rappeutumiseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, joka on vertaansa vailla. Globalisoituva ”maailmankylä”, jonka piti olla yhtenäisyyden ja ihmisyyden nimeen vannovaa kehitystä parempaa kohti onkin paljastunut keskenään riitaisaksi kakofoniaksi, jolla ei olekaan yhteistä suuntaa tai käsitystä ihmisyydestä. Kaikki mikä oli entisinä aikoina ollut vuosisatoja pysyvää, lähes ikuista, on pyyhkiytynyt lähes olemattomiin muutamassa vuosikymmenessä. Yhteiskunta, joka ennen oli kaikkien oma, vaikuttaa yhtäkkiä vieraalta ja tuntemattomalta, arvaamattomalta. Taloudellinen lama, nopeasti leviävät tartuntataudit, lisääntynyt terrorismi, kouluampumiset ja Sellon massamurha ovat olleet omiaan lietsomaan tätä arvaamattomuuden tunnetta ja ahdistunutta ilmapiiriä. Sukupolvi, jolle on koko sen elämän ajan uskoteltu, että se on syntynyt suurimpaan vaurauteen ja oikeudenmukaisuuteen alati vaurastuvassa ja oikeudenmukaisemmaksi muuttuvassa maailmassa huomaakin yhtäkkiä, että edessä saattaa olla pitkä alamäki.

Valmistautuminen?

Samaa tahtia kuin häämöttävän maailmanlopun nimeen vannovat lahkot ja liikkeet lisääntyvät ja kasvavat, sitä enemmän kehittelevät he selviytymisstrategioita. Kirjoja ja oppaita, joissa neuvotaan kuinka selviytyä erilaisista skenaarioista on enemmän kuin pystymme laskemaan. Yleisiä strategioita ovat ruuan ja veden varastoiminen, turvallisen pakopaikan valmistelu, suunnitelmien laatiminen, jne.

Kuinka anti-liberaaliin ajatustraditioon nojaavaan eurooppalaisen tulisi valmistautua ennustettuun epävakauden aikakauteen? Vaikka läntinen sivilisaatio on jo pidemmän aikaa ollut hiipumassa valtansa ja vaikutusvaltansa lakipisteestä, ei tätä kehityskulkua tarvitse nähdä yksinomaan negatiivisena vaan sen voi myös nähdä luonnollisena, peräti väistämättömänä. Anti-liberaalille se on ennen kaikkea liberaalin, amerikkalaiseen hegemoniaan nojaavan maailmanjärjestyksen kuolinkorahtelua, joka tarjoaa mahdollisuuksia uudelle ajattelulle ja järjestäytymiselle. Tämän oivallettuamme voimme alkaa miettimään mitä haluamme tehdä ja miten. Monet poliittisen vasemmisto-oikeistospektrin ulkopuolella olevat yhteiskunnalliset aatteet ovat alkaneet luomaan valtion ja julkisen sektorin byrokratian ulkopuolella eksistoivia, riippumattomia verkostoja ja yhteisöllisyyden muotoja. Uudet kollektiivit ja identiteetit tekevät tuloaan, ja kiinnostus niitä kohtaan on kasvamassa sitä mukaan kun yksilö huomaa olevansa täysin heikentyvän valtiostruktuurin ja byrokratian armoilla. Koheesion ja yhteiskunnallisen pääoman huvetessa tulevat uudet yhteisöllisyyden muodot valtaamaan alaa takaisin valtiolta ja julkiselta sektorilta, ne tulevat tuottamaan omia palveluitaan, pyörittämään omia vaihtoehtoisia taloudellisia ja kaupallisia minisysteemejä. Pyrkimyksenä on luoda mahdollisimman omavaraisia paikallisverkostoja ja yhteisöjä, jotka kykenevät huolehtimaan turvallisuudestaan ja elinehdoistaan valtion muuttuessa yhä kyvyttömämmäksi huolehtia niistä palveluista, jotka sille on ”ulkoistettu”.

~ Kirjoittanut huccareissu : 25 tammikuun, 2010.

Yksi vastaus to “”Maailmanloppu” ja siihen valmistautuminen?”

  1. Monet poliittisen vasemmisto-oikeistospektrin ulkopuolella olevat yhteiskunnalliset aatteet ovat alkaneet luomaan valtion ja julkisen sektorin byrokratian ulkopuolella eksistoivia, riippumattomia verkostoja ja yhteisöllisyyden muotoja. Uudet kollektiivit ja identiteetit tekevät tuloaan, ja kiinnostus niitä kohtaan on kasvamassa sitä mukaan kun yksilö huomaa olevansa täysin heikentyvän valtiostruktuurin ja byrokratian armoilla

    Totta. Nykyisyyden ja tulevaisuuden ongelmia ei ratkaista Ranskan vallankumouksen oikeisto-vasemmisto asetelmasta eikä vuoden 1918 juoksuhautoihin jumiutuen. Maailma on muuttunut monimukaiseksi ja -syiseksi ahneuden ja itsekkyyden kaaokseksi. Maailman nykyisessäkin menossa on kuitenkin pakko pysyä mukana – tai tuhoutua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: