Riippumattomat?

Keitä me olemme ja mitä me haluamme?

Tämän blogin takana on joukko mihinkään organisaatioon sitoutumattomia itsenäisesti toimivia kansallismielisiä aktivisteja. Blogimme päämääränä on informoida suomalaisia massamaahanmuuton, monikulttuurisuuden, yltiökapitalismin, globalisaation ja omaa etuaan ennen kansallista ajattelevien poliitikkojemme tuomista vaaroista suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnallemme, toimien valtavirrasta riippumattomana ja sensuurivapaana kritiikkikanavana näille ilmiöille. Blogin kirjoittajilla ei ole motiivinaan mitään yhtenäistä ideologiaa, eikä blogin tarkoituksena ole toimia minkään tietyn ajatussuuntauksen propagandakanavana, vaan vain yksinkertaisesti ikkunana sellaisille ajatuksille joita eittämättä todella suuri osa suomalaisista tuntee sisimmässään näinä kaoottisina aikoina.

Itsestäänselvyytenä mainittakoon, ettei kumpikaan kirjoittajista usko minkään rodun tai kansallisuuden olevan toista huonompi tai parempi, emmekä täten ole rasisteja sanan siinä merkityksessä minkä se on saanut nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Uskomme ainoastaan, että jokainen etninen ryhmä on oikeutettu turvattuun ja muista riippumattomaan olemassaoloon niin fyysisen ja biologisen olemassaolonsa kuin myös henkisen ja kulttuurillisen olemassaolonsa osalta.

Tämän olemassaolon turvaamisen me uskomme onnistuvan ainoastaan silloin, kun jokainen kansa saa toteuttaa omaa identiteettiään vapaasti muista riippumatta niiden rajojen sisällä, joiden sisällä kyseinen kansa on kasvanut ja luonut itselleen sen olomuodon joka sitä määrittää ja joka erottaa sen muista kansoista. Todellinen globaali kulttuurien ja kansojen monimuotoisuus voidaan turvata vain ja ainoastaan turvaamalla näiden kansojen olemassaolo itsenäisinä kokonaisuuksina, eikä sulattamalla näitä yhdeksi juurettomaksi uusiokansaksi jonka ainoa tehtävä on toimia monikansallisten yhtiöiden ostovoimana ja globaalin talouden pyörittäjänä, kuten monikulttuurisuus nykymuodossaan väistämättä tulee tekemään. Valtiollinen monikulttuurisuus on todellisuudessa aidon monikulttuurisen maapallon täydellinen vastakohta ja sen pahin vihollinen, ja täten jotain sellaista, jonka syitä ja tavoitteita kukaan aidosti erilaisuutta ja omia juuriaan kunnioittava ihminen ei voi hyväksyä.

Kansanvaltaisuuden nimeen vannovina me uskomme, että kaikki suuret muutokset lähtevät viimekädessä kansasta itsestään, ja tästä syystä tavoitteenamme on herättää mahdollisimman moni sisimmässään jo kanssamme samoihin asioihin uskova maanmiehemme- ja naisemme tekemään työtä yhteisen kotimaamme ja sen rakentaneen kansan hyvinvoinnin ja turvatun tulevaisuuden eteen suomalaiskansallisessa hengessä – ketään painostamatta tai mihinkään velvoittamatta.

Tämän blogin tarkoituksena onkin toimia sen itsestään selvän syyn ohella myös tieto- ja materiaalilähteenä kaikille niille suomalaisille, jotka kokevat tämän ja blogin muut tekstit omaa ajatusmaailmaansa vastaaviksi ja tahtovat osallistua kamppailuun itsenäisen ja suomalaisen Suomen puolesta. Blogistamme löydätkin tämän takia kirjoittajien maailmankuvaa peilaavien kirjoituksien ohella myös lentolehtisiä ja muuta infomateriaalia itsenäistä tiedonlevitystä varten. Jokainen ihminen on tervetullut levittämään tietoa blogistamme ja jakamaan lentolehtisiämme ja muita materiaalejamme oman halunsa mukaisesti.


2 vastausta to “Riippumattomat?”

  1. Varsin asialliselta vaikuttaa!

  2. Kaikki uusi kapinoiva ja muutokseen tähtäävä edelyttää, että ympäröivä maailma toimiin jotekuten stabiilisti ja seuraa joitakin lakejaan, muutenhan kaksi tassivaa keijua kohtaavat toisensa kuin virvatulet suolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: