Vieraskynä: Yhteiskunnallista satiiria Ruotsista

Tämän päiväisessä vieraskynässä vierailee jälleen ruotsalainen bloggaaja Oskorei. Kyseessä on hauskan satiirinen katsaus Stieg Larssonin kirjoittamaan ja hiljattain filmatisoituun teokseen Miehet jotka vihaavat naisia. Taustaltaan Stieg Larsson oli vasemmistolainen, joka osallistui mm. Eritrean sisällissotaan ja Grenadan vallankumoukseen. 1990-luvulla hän oli mukana vastustamassa muukalaisvihamielisyyttä ja uusnatsismia perustamalla epärehellisyydestään ja poliittisen järjestelmän sylikoirana tunnetun Expo-säätiön. Hänen Millenium-trilogiansa on saavuttanut suurta suosiota hänen kuolemansa jälkeen. Mutta nyt itse vieraskynäilijään.

Miehet jotka vihaavat miehiä

Stieg Larssonin kirjan Miehet jotka vihaavat naisia filmatisoinnin jälkimainingeissa ovat webblog Oskorein takana hääräävät tuimat herrat pyytäneet vierailulle queerfeministisen älykön, Inge Svenskin, analysoimaan minkälaista maailmankuvaa elokuva oikeastaan välittää. Herra Svensk tuijottaa tiukasti kameraan ennen kuin aloittaa analyysinsä narisevalla äänellään.

-Vanhana kommunistina olen luonnollisesti iloinnut Stiegin kasvasta suosiosta. Mies, joka testamenttasi omaisuutensa pienelle kommunistiselle lahkolle ja toimi päätoimittajana vähintäänkin yhtä politisoituneessa Expossa, ei voisi missään muussa maassa nauttia moista kyseenalaistamonta ja ongelmatonta kansansuosiota. Jos hän sen sijaan olisi ollut nuoruudessaan jäsenenä Uus Ruotsalaisessa Liikkeessä, olisi se aiheuttanut hänelle ongelmia koko hänen loppuelämänsä. Tämä fakta on välillä vaarallisen lähellä herättää kiellettyä kansallisylpeyden tunnetta minussa, paatuneessa äärivasemmistolaisessa, mutta päivittäisen itsekurituksen ansiosta pystyn hallitsemaan vastaavanlaisia irrationaalisia impulsseja.

-Kuinka te sitten selittäisitte Stiegin suosion, herra Svensk?

– Kaikki tässä maailmassa on selitettävissä päiväkodilla ja pedagogisilla lastenkasvatusohjelmilla. Ruotsalaiset ovat niin vaurioituneita, tarkoitan valistuneita, lapsuudesta lähtien, että Stiegin korjattu paska, tarkoitan taide, uppoaa heihin jo varhaisessa vaiheessa.

– Teillä tuntuu olevan ristiriitainen suhde Stieg Larssonin tuotantoon, herra Svensk?

-Ei laisinkaan. Minä ”rakastan” ruotsalaisia dekkareita, ne pitävät yllä niin ”korkeaa” kirjallista tasoa. Liza Marklund on muusani ja Beck on jumalani. Sitä paitsi kirjoittaa Stieg Larsson melkein yhtä ”taitavasti” kuin Jan Guillou. Totta tosiaan, siinä vasta kirjallisuutta luettavaksi samalla kun kaataa itseensä laatikollisen viiniä toisensa jälkeen. Siinä samassa voi pähkäillä uusien verhojen väriä ja muita tärkeitä ongelmakohtia.

Haastattelu keskeytetään siksi aikaa, että herra Svensk saa nieltyä oksennuksensa. Sitten jatkamme.

-Kuinka te näette sen maailmankatsomuksen joka filmatisoinnista välittyy?

-Njoo.. ääriqueerfeministinä ja vesikauhutartuntaisena antifasistina on minun ollut melko helppo samaistua. Voimme vaikka aloittaa siitä, miten siinä kuvataan miehiä, ”miehet ovat eläimiä” kuten minulla on tapana sanoa, vaikka tarkennan kyllä selkä seinää vasten laitettuna, että tarkoitan vain ruotsalaisia miehiä.

Sepä mukavaa. Me huolestuimme jo hetkeksi, herra Svensk.

-Mutta siis, ne miehet jotka esiintyvät Miehissä jotka vihaavat naisia ovat poikkeuksetta ilkeitä pervertikkoja naisvihaajia ja etnisiä ruotsalaisia. Aivan kuten todellisuudessakin. Ainoan poikkeuksen muodostaa Mikael Blomqvist, joka taas toisaalta on kirjailijan naurettavan huonosti naamioitu alter ego.

– Mutta onko tämä ainoa poikkeus, herra Svensk?

– Ehkä ei, mutta täytyyhän sinun nähdä, että Stiegin asenne miehiä kohtaan on suoraan sanottuna pervessi, ja ne ihmiset, jotka vailla kyseenalaistamista kilttien päiväkotilasten tavoin istuvat ja toljottavat koko paskaleffan alusta loppuun, on nähtävä menestyksekkäästi aivopestyinä nollina. Luonnollisesti olen täysin päinvastaista mieltä siitä mitä juuri satuin sanomaan.

-Me pyyhimme koko edellisen virkkeen haastattelusta, valehtelemme.

-Entisenä freudilaisena on minusta ollut mielenkiintoista tarkkailla Blomkvistin ja epärealistisen, tarkoitan elävästi kuvatun ja monipuolisen, Lisbet Salanderin välistä seksuaalista suhdetta. On sanottu, että hän olisi todella ”queer”, mutta jos lähdemme siitä, että Blomkvist on kirjailijan alter ego, ja pidämme mielessä, että Lisbet on vakavasti traumatisoitunut henkilö jolla on Blomkvist rakastajana, niin mitä se kertoo kirjailijasta itsestään? Mitä Freud sanoisi?

Sellaisista psykoanalyyttisistä kuperkeikoista emme halua kuulla täällä Webblogg Oskoreilla, herra Svensk, protestoimme.

– Nii-niin, se oli vain ajatus… lopettaakseni analyysini tästä ennalta-arvattavissa olevasta propagandaelokuvasta joka on ilmaus täysin raiteiltaan suistuneesta ruotsalaisesta kulttuuri- ja mielipideilmastosta voin vain todeta kuinka jokaisen ruotsalaisen teollisuussuvun kaapista löytyvät natsiluurangot, tai muut luurangot, ovat ikävystyttävän ennakoitavissa. Ja kaikki natsithan ovat seksuaalisesti kiertoutuneita ja raiskaavat lapsiaan. Kokoomuslaiset syövät sylivauvoja. Liha on murhaa. Elämä on kuolema. Sinä olet tyhmä. Sitä vaan kyllästyy. Olenko minä ainoa joka näkee, että tämä on puhdasta paskaa?

Me odotamme kohteliaasti hetkisen, että herra Svensk saisi otettua etäisyyttä juuri lausumiinsa mielipiteisiin, mutta kun tätä ei tapahdu, kiitämme haastattelusta ja siirrymme puhtaaksi kirjoitukseen. Herra Svensk mumisee, että hänen pitäisi arvostella Promoen mullistava kappale Svenne Banan, joka on niin ”hyvä” ja ”odottamaton”.

-Promoe tekee tosiaan jotain ”uutta,” huikkaa herra Svensk loppukaneetiksi ennen häipymistään.

Alkuperäinen teksti.

~ Kirjoittanut huccareissu : 14 joulukuun, 2009.