Eurooppalaisen kansallisyhteisöllisen ajattelun suunta

Toisesta maailmansodasta lähtien ovat eurooppalaiset kansallismieliset liikkeet olleet suurimmaksi osaksi pieniä ja huonosti menestyneitä. Tähän asiaintilaan löytyy monta syytä.

Suurimpana syynä on kuitenkin nähtävä jatkuva ideologinen propaganda ja myyräntyö niin kansallismielisyyttä kuin länsimaista kulttuuria yleensäkin, sen identiteettejä ja yhteisöjä, vastaan. Globaali markkinatalous ja sen esitaistelijat, liberaalit, pyrkivät murtamaan antimaterialistiset identiteetit ja arvot, koska ne nähdään usein markkinoita ja kauppankäyntiä rajoittavina tekijöinä. Toisaalta vasemmisto, eritoten uusvasemmisto, on jo pidempään pyrkinyt purkamaan kansalliset ja perinteiset identiteetit sillä tekosyyllä, että ne ovat itseasiassa sortavia rakennelmia, joista yksilön tulee emansipoitua. On lähes rikollista olla sitä mieltä, että kollektiivilla nimeltä suomalaiset olisi mitään omia ryhmä-intressejä, tai edes historialliseti, kulttuurisesti ja etnisesti määrittyvä ryhmä-identiteetti. On paradoksaalista, että suomalaista yhteisöllisyyttä ja kansalaisyhteiskuntaa ollaan ajettu alas juuri sillä tekosyyllä, että se on sortavaa ja haitallista, mutta kun tämän yltiöindividualistisen ja hengettömän yhteiskuntakokeilun hedelmiä korjattiin Jokelassa ja Kauhajoella, patistettiin suomalaisia suurempaan yhteisöllisyyteen. Tämän yhteisöllisyyden tulisi oletettavasti rakentua jonkinsortin universalistisen humanismin aatteelle eikä mihinkään aitoon identiteettiin yhteisöllisyyden perustana.

Euroopassa kansallismielinen ja traditioon nojaava yhteiskunta-ajattelu on marginaalissa, eikä se ole kyennyt murtautumaan sieltä ulos. Puoluet ja liikkeet ovat yrittäneet vanhoilla iskulauseilla ja vanhentuneilla poliittisilla ohjelmilla niittää suosioita kansan keskuudessa, laihalla menestyksellä. Tarvitaan tuoreita ideoita ja nuorta verta. Tässä kirjoituksessa pohdin nykyajan ja tulevaisuuden taktiikoita ja strategioita.

Rapistuva hyvinvointi ja status quon heikkeneminen

Suomalainen yhteiskunta on atomisoitunut, sen vanhat rakenteet on purettu ja tilalle on tarjottu ideologista ja idealistista, solidaarista maailmankuvaa ja sossun luukkua. Populäärikulttuuri ja korkeakultuuri ovat sulaneet yhteen lähes erottamattomiksi, eikä niitä nykyajan arvonihilismillä voikaan erottaa. Harmaa ja kangistunut valtiokulttuuri on vallanut politiikan, joka on periaatteessa surkastunut virkamiesten ja puolueoligarkkien paperinpyörittelyksi, joka ei puhuttele keskiverto kansalaista.

Valtion byrokratiakoneisto on nielaissut kansalaisyhteiskunnan. On kuitenkin mitä todennäköisintä, että tämä valtiostruktuuri tulee muuttumaan radikaalisti seuraavien vuosikymmenien aikana. Huoltosuhteen huonotessa tulee se kutistumaan. Sirpaloitunut yhteiskunta taas ei koe samaa solidaarisuutta kanssakansalaisiaan kohtaan kuin sotien jälkeinen suomalainen sukupolvi, joka hyvinvointivaltion rakensi. Tämä johtaa hyvinvointivaltion takana olevan poliittisen tahdon häviämiseen, sillä ihmiset eivät ole motivoituneita ylläpitämään tulonsiirtojärjestelmää, josta he eivät koe hyötyvänsä, ykilöinä tai ryhminä. Yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä professori Robert D. Putnam on tehnyt tutkimusta niin yhteisöllisyyden kadosta (Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community), kuin monikulttuurisen yhteiskunnan solidaarisuus- ja luottamusvajeesta (E Pluribus Unum: Diversity and Community in the Twenty-first Century) Yhdysvalloissa.

Professori Putnamin tutkimuksista käy ilmi mm., että monikulttuuriset yhteiskunnat kärsivät luottamuksen ja yhteisöllisyyden puutteesta, että nämä asiat seuraavat toisiaan. Tämä luottamuksen puute ei koske pelkästään kanssaihmisiä, vaan myös hallintoa ja sen edustajia, oli kyseessä paikallishallinto tai kansallinen (tai meidän tapauksessamme, ylikansallinen) hallinto. Resurssien huvetessa tulevat ihmiset automaattisesti ymmärtämään nykyisen kansainvälisen hyväntekeväisyyden ylellisyytenä, johon ei ole varaa. Hallinnolla on kuitenkin rajallisesti liikkumatilaa, sillä se on jo ehtinyt luoda sosiaalitukiriippuvaisen väestönosan, joka pysyy rauhallisena tukien avulla.

Siellä, missä yhteisöä ylläpitänyt (tai oikeammin sanottuna sen korvannut) byrokratia rapistuu, on tarvetta jälleen orgaaniselle yhteisöllisyydelle. Siellä, missä luottamus yhteiskunnan päättäjiin ja yhteiskunnallisen kehityksen suuntaan haihtuu, löytyy tilausta uudelle politiikalle ja uusille näkemyksille. Juuri tähän rakoon on 2000-luvun kansallisyhteisöllisen ajattelun tähdättävä. On ymmärrettävä, että yhteiskunnallinen tilanne on hyvin erilainen kuin viime vuosisadan alkupuoliskon Euroopassa. Kylmän sodan jälkeinen amerikkalaisjohtoinen liberaali hegemonia ei ole tänä päivänä kiistaton, eikä sen suhteellisen vaikutusvallan hupeneminen ole tilapäistä. Olemme matkalla kohti uudenlaista maailmaa. Tätä uutta yhteiskunnallista ja maailmanpoliittista tilannetta varten tulee tämän päivän aktivistien muotoilla viestinsä ja stragiansa.

Viestin muotoilua ja muuta strategiaa

Kansallismielistä ajattelua on pitkään vaivannut eräänlainen negatiivinen pohjavire. Tämä on toki ymmärrettävää, kun pitää mielessä länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin suunnan ja Euroopan kansojen uhanalaisen tilanteen. Tämän ajattelun tunnusomaisena piirteenä on katse menneisyyteen, jossa asiat olivat paremmin, ja yritys pitää kiinni siitä, mitä vielä eilisestä on jäljellä. Tämä asenne on mielestäni hylättävä, on aika keskittyä tulevaisuuteen. Täytyy myös miettiä hiemaan syvemmin viestin muotoilua ja kuinka sen saisi menemään perille. Kansallismielisten eurooppalaisten on käytävä sama kulttuuritaisto, jonka uusvasemmisto on käynyt eurooppalaista kulttuuria vastaan. Me tarvitsemme musiikkia ja muusikoita, kirjailijoita, akateemikkoja, poliitikkoja, aktiviteetteja, ym. Toisin sanoen, julkisuutta ei saa ilmaiseksi, vaan julkisuus on otettava valtaamalla julkinen tila. Meidän on pyrittävä tekemään ajattelustamme valtavirtaa.

1) Menneisyys vs. tulevaisuus

Mielestäni on kuitenkin aika hyväksyä, että menneisyyteen ei ole paluuta. On sopeuduttava nykypäivään ja suunniteltava tulevaisuutta varten. On osattava kuvitella tulevaisuuden yhteiskuntamme ja perustella miksi juuri meidän visiomme on oikea. Sen sijaan, että jatkaisimme vanhan järjestelmän rippeiden suojelemista on meidän lanseerattava uusi vaihtoehto, joka on perusteltava uusin argumentein uudesta näkökulmasta. Sen sijaan, että pelkästään kritisoisimme mielestämme haitallisia ilmiöitä tai negatiivisiä trendejä, on meidän lanseerattava positiivisia kehityskulkuja ja päämääriä. Suomalaisuus ei perustu pelkästään menneelle, sillä täytyy olla myös tulevaisuus. Identiteettime ja projektimme on oltava dynaaminen, taisteleva ja tulevaisuuteen katsova. Sillä on oltava visiota ja päämääriä, ei ainoastaan asioita, joita se yrittää estää ja vastavaikuttaa. On luotava uutta eikä pelkästään kierrättää vanhaa.

2) 0% Vihaa 100% Identiteettiä

Tämä iskulause on identitäärien kehittelemä. Sen tarkoitus on vastavaikuttaa sitä imagoa, että kansallismielinen ja traditionalistinen elämänkatsomus olisi nimenomaan vihaisa, kuten meille yritetään uskotella. Viestimme on muotoiltava siten, että se rakentaa identiteettiä ja yhteisöllisyyttä positiivisesti kehittelemällä uusia yhteisöjä ja kulttuurimuotoja, ei pelkästään vastustamalla ”vieraita vaikutteita”. Keskitytään enemmän Meihin ja vähemmän Heihin. Rakennetaan Meidän ympärille elinvoimaisia verkostoja, kulttuurivirtauksia ja muita positiivisia ideoita. Politiikkamme on lähdettävä meistä, identiteettime ja yhteisömme ytimestä, ei sen ulkopuolelta. Meidän on määriteltävä itse itsemme omalla tavallamme ja omin sanoin, eikä tehdä sitä ulkopuolisten pelisäännöillä. Tämä on meidän identiteettimme, meidän kulttuurimme, eikä ulkopuolisilla ole oikeutta sitä määritellä.

3) Ruohonjuuritason verkostoituminen ja yhteisöjen luominen

Valtiovallan vetäytyessä tulee paikallisyhteisöille ja yhteisöllisyydelle jälleen kysyntää. Ihmiset hakevat yhteisöllisyydestä kuulumisen ja turvallisuuden tunnetta, jota liberaali ihmiskäsitys ja valtiokoneisto eivät enää kykene tarjoamaan. Kansalaisyhteiskunta tulee jälleen kasvamaan vetäytyvän valtiovallan tilalle. Tänään on mahdollista perustaa samanmielisten ja samalla alueella asuvien kesken esimerkiksi uhreiluseuroja, kulttuuriseuroja ja toimintaa, lähikauppoja tai muita paikallisia pienyrityksiä, jotka kaikki tukevat orgaanisen paikallisyhteisön ja identiteetin vahvistumista.

Suuntakaamme katseemme tulevaan.

~ Kirjoittanut huccareissu : 9 helmikuun, 2010.

3 vastausta to “Eurooppalaisen kansallisyhteisöllisen ajattelun suunta”

  1. Ruohonjuuritason verkostoituminen ja yhteisöjen luominen voisi myös tarkoittaa sellaista, että antaa oman panoksensa liittymällä jo johonkin ennestään perustettuun tiettyyn järjestöön, aktivoituu ja sitä kautta antaa oman panoksensa verkotoitumiseen ja yhteisön luomiseen.

  2. Kiitos hyvästä huomiosta.

  3. Tervehdys,

    löysin vasta äsken bloginne, joten kommentoin vain uusimpaan kirjoitukseen. Olen fanittanut ruotsalaista motpolia jo jonkin aikaa, mutta en yrityksistä huolimatta löytänyt Suomesta mitään samanlaista blogia. Kiinnostavaa tekstiä, kannattaa jatkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: